Artikkelit

Halutuimmat toimitilat syntyvät hybridikortteleihin

Halutuimmat toimitilat syntyvät hybridikortteleihin

Aivan Tampereen ydinkeskustaan, rautatien päälle kohoaa uudenlainen kaupunkielämän keskus, Tampereen Kansi, joka yhdistää asumisen, palvelut, työpaikat ja vapaa-ajan ainutlaatuisella tavalla. Yrityksiä houkuttelevat toimitilat löytyvätkin nyt Tampereen Kannen kaltaisilta alueilta; liikenteen solmukohdista ja palvelujen ytimestä. Merkittävä osa Tampereen Kannelle rakennettavista toimitiloista on jo varattu.

Rautatien päälle, huikeiden liikenneyhteyksien varrelle nousee parhaillaan Tampereen uusi sydän, Tampereen Kansi. Uuden aikakauden kaupunkikeskus yhdistää paitsi kaupungin itä- ja länsipuolen, myös asumisen, urheilun, kulttuurin, vapaa-ajan ja liike-elämän uudella tavalla. Kannelle sijoittuvat lähes 1 000 uutta asuntoa lisäävät osaltaan uuden kaupunginosan elinvoimaisuutta.

Tampereen Kannen hybridikortteli viitoittaa myös toimitilojen uutta aikakautta. Yritysten sijoittumisessa korostuvat nyt saavutettavuus ja etenkin raideliikenteen merkitys. Junan, metron ja raitioliikenteen suosio kasvaa.

”Houkuttelevat työpaikkakeskittymät ovat alueita, jotka ovat selkeästi profiloituneet. Tampereen Kansi on tästä malliesimerkki. Jo yksin alueen sijainti vilkkaan junaradan päälle rakennettavalla kannella tekee siitä täysin poikkeuksellisen paitsi Suomessa, myös Euroopan mittakaavassa”, asiakkuusjohtaja Jenita Kokkoniemi SRV:ltä sanoo.

Sijainnin lisäksi toimitiloilta edellytetään kustannustehokkuutta, energiatehokkuutta ja muuntojoustavuutta.

Kiinteistösijoittajan näkökulmasta toimitilan pitää olla järkevä investointi myös pitkällä tähtäimellä. Mutta mikä toimitiloissa on merkityksellistä osaaville työntekijöille, joista yritykset kilpailevat?

”Oman parkkiruudun sijaan työntekijät arvostavat yhä enemmän julkisen liikenteen helppoutta sekä arjen palvelujen ja jopa asumisen sijoittumista työpaikan välittömään läheisyyteen”, Jenita Kokkoniemi sanoo.

Tampereen Kannen toimitilat houkuttelevat

Tampereen Kannelle nousee maailmanluokan areena palveluineen, uusia asuntoja ja toimitiloja, jotka ovat sekä lähellä kaupungin keskustaa että hyvien liikenneyhteyksien varrella. Vaiheittain valmistuvien etelä- ja pohjoiskansien päälle syntyy yhteensä 13 000 m² uutta toimitilaa.

Eteläkannelle sijoittuvista tornitaloista valmistuu ensimmäisenä Asunto Oy Tampereen Kannen Topaasi. Hybriditalon 1. kerrokseen tulee Veikkauksen kansainvälinen kasino ja 2.–7. kerrokseen huippumodernia toimistotilaa yhteensä noin 7 000 m². Kerroksiin 7-16 tulee yhteensä 105 asuinhuoneistoa. Kohteen arvioitu valmistumisajankohta on syksyllä 2021 samaan aikaan Tampereen Kannen areenan kanssa.

”Alueelle tulevat toimitilat ovat rakenteellisestikin erityisiä. Kerrospohja koostuu torni- ja lamelliosuudesta, joka luo hyvät puitteet sekä tehokkaalle monitilatyöympäristölle että erilaisille yhteisöllisille työtiloille. Modernit, ekotehokkaat tilat muuntuvat näin joustavasti hyvin erityyppisiin käyttötarpeisiin”, Jenita Kokkoniemi kertoo.

Alkuvuodesta 2022 valmistuva Kannen Opaali on 16-kerroksinen asuinkerrostalo, jonka kahteen alimpaan kerrokseen tulee vuokrattavaksi tai osakkeilla myytäväksi liike- ja toimistotilaa yhteensä noin 1 300 m².

Loistava sijainti ja samaan yhteyteen sijoittuvat muut palvelut tekevät Tampereen Kannesta poikkeuksellisen kohteen. ”Harvalla yrityksellä on alakerrassa kansainvälinen kasino ja muutaman askeleen päässä hotelli, kymmeniä ravintoloita sekä maailmanluokan areena, joita voi hyödyntää vaikkapa asiakastyössä”, Kokkoniemi sanoo.

Tampereen Kannelle erityisyys näkyy myös kiinnostuksessa. Merkittävä osa alueelle syntyvistä toimitiloista on jo varattu.

”Tampereen Kannella on ollut alusta lähtien vahva strategia, jossa alueen toimijoiksi lähdettiin hakemaan tarkkaan valittuja kumppaneita. Strategia on osoittautunut toimivaksi”, SRV:n hankekehitysjohtaja Kari Mäkelä sanoo.

Tuomas Kinnunen
Markkinointipäällikkö
SRV

(Julkaistu lehdessä Toimitilat.fi 4E/2019)