Artikkelit

NCC myy Aitio Business Park -toimistokohteen OP Ryhmälle

NCC myy Aitio Business Park -toimistokohteen OP Ryhmälle

NCC myy Aitio Business Park -toimistokohteen Helsingissä 45 miljoonalla eurolla OP-ryhmään kuuluvalle pääomarahastolle.

Aitio Business Park sijaitsee Helsingissä Mannerheimintien varrella. Toimistokokonaisuuteen kuuluu kaksi rakennusta, Vivaldi ja Verdi. Vuokrattavana on yhteensä noin 11 000 neliömetriä toimisto- ja ravintolatiloja ja yhteisiä tiloja sekä noin 200 paikan pysäköintihalli.

Aitio Business Park myydään kiinteistöosakeyhtiökauppana, jossa kiinteistöjen arvo on yhteensä 45 miljoonaa euroa. Myyntiajankohtana vuokrausaste kasvoi 87 %:iin. NCC vastaa vapaiden tilojen 24 kk:n vuokratakuusta, mikä tarkoittaa noin 1 miljoonaa euroa omistusoikeuden siirtymisajankohdasta laskettuna. Suurimpiin vuokralaisiin lukeutuvat muun muassa Talokeskus, Fagerhult ja Finnkino.

NCC:n tavoitteena on minimoida ympäristövaikutukset, ja Aitio Business Park on Suomen ensimmäinen toimistorakennus, joka on saavuttanut kansainvälisen BREEAM-ympäristösertifikaatin Excellent-tason.

Vivaldi-toimistorakennus valmistui vuonna 2013 ja Verdi vuonna 2016. Kiinteistöt siirtyvät ostajalle heti. Kauppa vaikuttaa marginaalisesti NCC Property Development -liiketoiminta-alueen vuoden 2017 ensimmäisen vuosineljänneksen tulokseen.

Cision tiedotepalvelu

(Julkaistu lehdessä Vapaat Toimitilat 1/2017)