HuoltokatkoPalvelussa tehdään huoltotöitä, minkä vuoksi palvelu on hetkellisesti poissa käytöstä maanantaina 2.11. klo 20.00 – tiistaina 3.11. klo 4.00. Pahoittelemme katkosta aiheutuvaa haittaa ja kiitämme kärsivällisyydestäsi.
Oma tila keskittymiseen ja asiakkaiden kohtaamiseen Kauppapaikka Hermanin toisessa kerroksessa. Noin 48 m²:n kokonaisuudessa on vastaanottoalue ja erillinen työhuone. Ikkunaton tila tarjoaa näkösuojaa ja mahdollisuuden rakentaa valaistus oman toiminnan tarpeisiin. Kauppapaikan palvelut ja runsas asiakaspysäköinti helpottavat arkea.
Etsitkö toimitilaa, jossa päivänvalo tai näkymät ulos eivät ole toiminnan edellytys? Tämä noin 48 m²:n tila tarjoaa mahdollisuuksia esimerkiksi ajanvarauksella toimivalle palveluyritykselle, esittelytilaksi tai studiotyyppiseen käyttöön.
Vuonna 2012 valmistunut Kauppapaikka Herman kokoaa saman katon alle kotiin, sisustamiseen ja vapaa-aikaan liittyviä liikkeitä sekä monipuolisia yrityspalveluita. Toimistohuone sijaitsee kiinteistön toisessa kerroksessa osana kuuden työhuoneen toimistokokonaisuutta.
Sijainti
Kohde sijaitsee Kuopion Leväsellä osoitteessa Leväsentie 2, noin neljä kilometriä keskustasta etelään. Kauppapaikka Herman tarjoaa yrityksellesi osoitteen monipuolisten palveluiden yhteydessä.
Ympäristö
Hermanissa työskentelet osana monen alan yritysten ympäristöä. Oma huone antaa työrauhaa, ja yhteiset tilat tarjoavat mahdollisuuden taukoihin ja kohtaamisiin muiden toimijoiden kanssa.
Pysäköinti
Kiinteistöllä on runsaasti maksuttomia asiakaspysäköintipaikkoja, joten myös vieraiden on helppo tulla tapaamiseen. Oma autopaikka on mahdollista vuokrata erikseen.
Palvelut
Lounas, kahvitauko ja päivän ostokset hoituvat samassa kauppapaikassa. Hermanissa on kahviloita, lounasravintoloita ja monipuolisesti liikkeitä. Toimistokokonaisuuden yhteinen keittiö ja oleskelutila palvelevat työpäivän taukoja.
Kulkuyhteydet
Kohteeseen saavut autolla Leväsentietä pitkin, ja kiinteistön laajat pysäköintialueet helpottavat asiointia. Joukkoliikenteen ajantasaiset reitit ja aikataulut löydät Kuopion Vilkun reittioppaasta.
Vuokralaisia
Aito Talotekniikka, Alias Studiot, API Autopesula, Are, Artic Store, Budbee-automaatti, Canon-huoltopiste, Fine LKV, Fixus Center, Helmi Second Hand, Insinööritoimisto Kompassi, Kalla Secondhand, Karelia Ikkuna, Kehonhuolto Kuopio, Konditoria Malmberg, Korona Keittiöt, Kuopion Peräkärrykeskus, K-Rauta Naumanen, Lounaskahvila Pippuri, Myymälä Löytö & Savon löytötavaratoimisto, Noblessa keittiöt, OviKuopio, Pakettipiste-automaatti, Passion Golf Studio, Pihla Showroom, Pohjois-Savon hyvinvointialue, PreDit, Prosella Scandinavian, Puustelli, Päijänne ovet, Ruoto, Rusta, Salon KP, Siivoova, SPR Kontti -myymälä, Semberg, SEW-EURODRIVE, Stadium Outlet, Tiivi Showroom, Topi-keittiöt, UniQtori, Volkan Ravintola, YcMotor.
Toimin kaupallisena managerina ja toimitilavuokraajana, otathan yhteyttä jos mietit mahdollisia muutostöitä tai esillä olevista toimitiloista ei löydy sitä mitä etsit. Selvitetään muut tila mahdollisuudet. Asiakaslähtöisyys on minulle tärkeää sekä asioiden sujuvuus. Ota yhteyttä, mielelläni autan sinua.