Vuokrataan liiketilat - Helsinki

Katajanokanlaituri 7, Katajanokka, 00160 Helsinki #10872007

Tämä aiemmin baarina toiminut näyttävä liiketila, tullaan uudistamaan kokonaisuudessaan tulevan vuokralaisen tarpeiden mukaiseksi. Tilan ehdoton katseenvangitsija ovat sen suuret kaari-ikkunat, jotka tuovat runsaasti luonnonvaloa sisään ja tarjoavat erinomaisen näkyvyyden katualueelle. Tilakokonaisuus käsittää tällä hetkellä kaksi suurempaa avotilaa, toimisto-osan, sekä kattavan määrän wc- ja aputiloja. Tilat voidaan vuokrata joko kokonaisuutena tai vaihtoehtoisesti siten, että toimisto-osa vuokrataan erikseen.

Joustava pohjaratkaisu ja mahdollisuus toteuttaa tilamuutoksia tekevät kohteesta erinomaisen vaihtoehdon esimerkiksi liikunta-, hyvinvointi- ja elämysalan toimijoille. Tila soveltuu kuitenkin yhtä hyvin myös showroomiksi, korkeatasoiseksi liiketilaksi tai monenlaiseen muuhun liiketoimintaan.

Katajanokka on Helsingin ydinkeskustan välittömässä läheisyydessä sijaitseva arvostettu, merellinen kaupunginosa. Alue tunnetaan erityisesti historiallisesta miljööstään, minkä lisäksi sieltä löytyy kattava valikoima ravintoloita, kahviloita, hotelleja ja muita päivittäispalveluita. Sijainti palvelee vaivattomasti niin asiakkaita, henkilöstöä kuin yhteistyökumppaneitakin.

Me Croisettella autamme teitä löytämään teille parhaat tilat! Olemme puolueettomia asiantuntijoita ja tunnemme toimitilamarkkinat, talot sekä tilat vankalla kokemuksella. Meillä on välityksessä kaikki toimitilat ja tiedämme niiden alustavat vuokratasot.

Tehtävämme on tehdä toimitilahaustanne onnistunutta ja helppoa. Saamme palkkiomme kiinteistönomistajalta, joten sinulle palvelumme on täysin maksuton. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä!

Osoite
Katajanokanlaituri 7, 00160 Helsinki
Tilatyyppi
Liiketilaa
857 m2
Pohjapiirros
Sijainti
Katajanokka on Helsingin ydinkeskustan välittömässä läheisyydessä sijaitseva arvostettu, merellinen kaupunginosa.
Vapautuu
Kysy
Rakennusvuosi
1929
Energiatehokkuusluokka
F2013
Ota yhteyttä

Croisette Real Estate Partner

Erottajankatu 5 A 6, 00130 Helsinki
Näytä puhelinnumero +358 400 585 857

Croisette Vuokraus
Näytä puhelinnumero +358400585857

  https://www.croisette.fi
Pyydä lisätietoa

Kohteesta Katajanokanlaituri 7, Helsinki

 

B2B palvelut

LASTAUSRATKAISUT

Mainos
Lastauksien ratkaisut tehokkaammin ja turvallisemmin

HALLIT