Vuokrattavana heti vapaa noin 45 m²:n toimistotila Jyväskylän Savelassa, Onkapannu 2:ssa. Toisen kerroksen valoisa tila on muuntojoustava ja voidaan tarvittaessa jakaa väliseinällä erillisiksi työhuoneiksi. Tilassa on kaksi sisäänkäyntiä ja ikkunat rauhallisen sisäpihan suuntaan.
Kohde sopii hyvin esimerkiksi pienelle yritykselle, asiantuntijatiimille tai yritykselle, joka etsii kustannustehokasta toimistoa hyvien palveluiden ja pysäköintimahdollisuuksien yhteydestä.
Tila on heti vapaa, soita ja kysy lisää ja sovi näytöstä.
Onkapannu 2 on monipuolinen yrityskiinteistö Jyväskylän Savelassa. Kiinteistön ensimmäisen ja toisen kerroksen yleisiä tiloja on remontoitu ja kalustettu viihtyisiksi.
Vuokralaisten käytössä on yhteiskäyttöisiä kokous- ja neuvottelutiloja sekä lukollinen pyörävarasto. Kiinteistössä toimii lisäksi HOX-lounasravintola.

Kiinteistö sijaitsee Savelassa noin kahden kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta. Sijainti tarjoaa hyvän yhdistelmän keskustan läheisyyttä ja keskustaa helpompaa saavutettavuutta sekä pysäköintiä.
Savela on vakiintunutta työpaikka- ja yritysaluetta lähellä Jyväskylän keskustaa. Onkapannu 2:ssa toimii useita eri alojen yrityksiä, mikä muodostaa kiinteistöön aktiivisen yritysympäristön.
Onkapannu 2 sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien äärellä noin kahden kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta. Kiinteistö sijaitsee paikallisliikenteen reitin varrella ja kohteeseen on helppo saapua myös autolla.
Kiinteistössä on hyvät pysäköintimahdollisuudet sekä henkilöstölle että asiakkaille. Lämmin autopaikka on vuokrattavissa hintaan 30 €/kk ja päiväpaikka klo 8–16 hintaan 20 €/kk. Asiakkaille on tarjolla maksutonta asiakaspysäköintiä.
Kiinteistössä toimii HOX-lounasravintola, joten lounaspalvelut löytyvät kätevästi saman katon alta. Vuokralaisten käytössä on lisäksi yhteiskäyttöisiä kokous- ja neuvottelutiloja, jotka tukevat erityisesti pienemmän oman toimiston käyttöä.
RTK-Palvelut, Natural Element, ProSolve, Tukkutalo Heinonen Oy, HOX ravintola ja Bakery, Plugit Finland, Versova, Paarto Oy, Keski-Suomen Liikunta, Jyp Juniorit, Taitoluisteluseura, Pelaamo.com, Go Go Express, TL-Maint asiakaspalvelu, Decocut.
45 m²:n toimistotila sijaitsee kiinteistön toisessa kerroksessa. Tila on mahdollista jakaa väliseinällä pienemmiksi työtiloiksi, ja kaksi erillistä sisäänkäyntiä lisäävät pohjaratkaisun käyttömahdollisuuksia. Ikkunat avautuvat sisäpihan suuntaan ja kulku toimistoon tapahtuu kiinteistön pääaulan kautta.
Tila on heti vapaa.
Minna Moisio
Toimitilavuokraus, LKV
minna@finelkv.fi
Leväsentie 2, 70700 Kuopio
Yliopistonkatu 28, 40100 Jyväskylä
Toimin kaupallisena managerina ja toimitilavuokraajana, otathan yhteyttä jos mietit mahdollisia muutostöitä tai esillä olevista toimitiloista ei löydy sitä mitä etsit. Selvitetään muut tila mahdollisuudet. Asiakaslähtöisyys on minulle tärkeää sekä asioiden sujuvuus. Ota yhteyttä, mielelläni autan sinua.
Jyväskylä

Fine LKV

Jyväskylä
15 m²

Jyväskylä
15 m²

Jyväskylä
15 m²

Jyväskylä
16 m²

Jyväskylä
22 m²

Jyväskylä
23 m²

Jyväskylä
27 m²

Jyväskylä
30 m²

Jyväskylä
54–81 m²

Jyväskylä
74 m²