1/4



Lahdesjärvi, Tampere
Uutta halli- ja myymälätilaa Lahdesjärvelle
Tuotanto-, liike- ja toimistotilaa Lahdesjärvellä
Vuoreksen puistokadun varrelle Tampereen Lahdesjärvelle rakentuu 6500 m² näyttävä toimitilakokonaisuus. Vuokrattavana on vielä yhteensä 1200 m² tuotanto-, liike- ja toimistotilaa. Vuokrattavan kokonaisuuden koko voidaan rajata tarpeidesi mukaan. Rakennustyöt ovat alkaneet maatöillä.
Hanke on vaiheessa, jossa vapaana olevien tilojen ratkaisuja voidaan vielä sovittaa tulevan vuokralaisen tarpeisiin. Mitä aiemmin olet mukana suunnittelussa, sitä enemmän voit vaikuttaa toimitilaratkaisuun. Kiinteistön lämmitysmuotona on maalämpö.
Kiinteistölle rakennetaan piha-alueet, joille tulee pysäköintipaikat henkilöstölle ja asiakkaille. Ajoreitit suunnitellaan siten, että myös raskas liikenne ja jakeluautot pääsevät tarvittaessa lastaamaan sujuvasti.
Lahdesjärvi sijaitsee Tampereen eteläosassa, ja alueelta on nopeat yhteydet valtaväylille Helsingin, Jyväskylän ja Porin suuntiin. Alueella toimii monipuolisesti yrityksiä muun muassa autokaupan, logistiikan ja palveluiden parissa. Myös kasvavat Vuoreksen ja Hervannan kaupunginosat sijaitsevat lähellä. Lahdesjärven ABC ja Pirkanmaan Voimia sijaitsevat naapurissa.
📍Vuoreksen puistokatu, Tampere (Lahdesjärvi)
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ja jutellaan lisää yrityksellesi sopivasta toimitilaratkaisusta. Palvelumme on maksutonta tilanhakijoille.
Kalevan puistotie 22 LT 4, 33500 Tampere
Ulla Lyytinen

Logistila Oy