Siistiä toimistotilaa Sörnäistenrannassa.
Vuokrattavissa 384m² toimistotila kiinteistön 2. kerroksessa. Toimistossa on huoneita, avotilaa sekä omat keittiö- ja wc-tilat.
Lintulahdenvuori on vuonna 2009 valmistunut toimistokiinteistö Sörnäisten rantatien varrella, Suvilahdessa Hakaniemen ja Kalasataman välissä. Talossa on kahdeksan kerrosta ja vuokrattavaa toimistotilaa noin 10 000 neliötä. Tilat ovat muunneltavia, ja niistä saa rakennettua erilaisia ratkaisuja käyttäjän tarpeiden mukaan. Sijainti meren äärellä tuo osaan tiloja avarat merelliset näkymät, ja työympäristö on valoisa.
Sörnäinen
Saavutettavuus on hyvä joka kulkumuodolla. Sörnäisten metroasema on noin 580 metrin päässä ja raitiovaunupysäkki noin 400 metrin päässä. Bussit liikennöivät aivan talon läheltä. Lähijuna-asemalle on matkaa noin 2,6 kilometriä ja Helsinki-Vantaan lentoasemalle noin 17 kilometriä.
Talossa on aula- ja postituspalvelu, lounasravintola ja neuvottelutiloja. Pysäköinti järjestyy puolilämpimässä parkkihallissa, ja autoileville on tarjolla sähköauton latausmahdollisuus. Pyörille on oma pyöräparkki. Lähiympäristö on vilkas ja palvelurikas, sillä Suvilahden tapahtuma-alue, Teurastamon ravintolat, baarit ja kahvilat sekä kauppakeskus Redi ovat lähellä. Alueelta löytyvät myös liikuntamahdollisuudet, Kalasataman ja Hakaniemen terveyspalvelut sekä hotellit, ja meri on aivan vieressä.
Kysy lisää numerosta 044 723 4700 tai info@bref.fi. Palvelumme on tilanhakijoille ilmainen.
Lars Sonckin kaari 10, 02600 Espoo
Bureau Toimitilat
Kysy lisää numerosta tai info@bref.fi. Palvelumme on tilanhakijoille ilmainen.
Sörnäinen, Helsinki

Tiia Perä
Bureau Real Estate Finland Oy

Sörnäinen, Helsinki
456 m²

Sörnäinen, Helsinki
534 m²

Sörnäinen, Helsinki
606 m²

Sörnäinen, Helsinki
614 m²

Sörnäinen, Helsinki
747 m²

Sörnäinen, Helsinki
1 148 m²

Sörnäinen, Helsinki
1 359 m²