Uusi toimitilakokonaisuus rakentuu Tampereen Lahdesjärvelle hyvien yhteyksien äärelle. Vuokrattavana on 400–1 200 m² tuotanto-, liike- ja toimistotilaa. Varaa tilasi nyt ja suunnittele se yrityksesi näköiseksi!
Tekova rakentaa Lahdesjärvelle noin 6 500 m²:n kokonaisuuden, johon tulee kaksi toimitilarakennusta piha-alueineen. Toiseen rakennukseen valmistuu vapaata tuotanto-, liike- ja toimistotilaa. Vuokrattavana on 400–1200 m² ja koko rajataan tarpeidesi mukaan. Maanrakennustyöt ovat jo alkaneet.
Hanke on siinä vaiheessa, että vapaan tilan ratkaisuja voidaan vielä sovittaa tulevan käyttäjän tarpeisiin. Mitä aiemmin tulet mukaan, sitä enemmän pääset vaikuttamaan.
Tontti sijaitsee Lahdesjärvellä Vuoreksen puistokadun varrella, Tampereen eteläosan vakiintuneella yritysalueella. Lahdesjärvi on yksi Tampereen seudun parhaiten saavutettavista yritysalueista, ja valtaväylille pääsee nopeasti, olipa suunta Helsinki, Jyväskylä tai Pori.
Lahdesjärvellä toimii monipuolinen joukko yrityksiä autokaupasta logistiikkaan ja palveluihin, joten alue on valmiiksi elävä ja toimiva liiketoimintaympäristö. Lähellä ovat myös kasvussa olevat Vuoreksen ja Hervannan kaupunginosat.
Kokonaisuuteen rakennetaan toimivat piha-alueet. Henkilöstölle ja asiakkaille tulee omat pysäköintipaikat, ja ajoreitit suunnitellaan niin, että myös raskas liikenne ja jakeluautot pääsevät tarvittaessa lastaamaan sujuvasti.
Lämmitysmuotona on maalämpö, joka pitää energiakustannukset edullisina ja ennakoitavina.
Ota yhteyttä, niin katsotaan soveltuuko kohde tarpeisiisi.
Hannu Savukoski
Tekova on valtakunnallinen toimitilarakentaja. Vuodesta 2018 olemme rakentaneet eri puolille Suomea yli 140 liike-, logistiikka-, tuotanto-, varasto- ja urheilutilaa.
Rakennamme selkeitä hallimaisia toimitiloja, ja jokainen hanke alkaa asiakkaan toiminnan ymmärtämisestä. Vakioidut konseptit ja kokemuksen myötä hiottu toimintamalli antavat hankkeelle vankan pohjan, joten aikataulusta ja kustannuksista voidaan sopia luotettavasti heti alussa. Toteutamme kohteet avaimet käteen, jolloin sinulla on yksi kumppani koko hankkeen ajan.
Meillä työskentelee noin 70 rakentamisen ammattilaista, ja listautuneena yhtiönä olemme vakavarainen kumppani. Kerromme mielellämme lisää ja esittelemme valmiita kohteitamme.
Tampere

Emilia Saarela
Tekova Oyj