1/6



Suunnitteilla uusi toimitila Jämsään 9-tien varrelle – noin 11 000 autoa ohittaa päivittäin!
Rakennamme Jämsän Rusulaan uuden toimitilan. Tulemalla mukaan vuokralaiseksi jo nyt pääset suunnittelemaan kanssamme tilan, joka vastaa yrityksesi toimintaa ja tarpeita.
Tilat soveltuvat esimerkiksi kaupan alan toimintaan, huolto- ja varastokäyttöön, autopesulaksi tai korjaamoksi. Ne sopivat myös Himoksen alueen yrityksille tukikohdaksi, josta sesonkien vaihtuessa on helppo hoitaa esimerkiksi kaluston säilytys ja huolto.
Suunnittelu lähtee liiketoiminnastasi
Suunnittelun lähtökohtana ovat yrityksesi toiminta ja tavoitteet. Selvitämme esimerkiksi, miten tuotanto toimii ja miten materiaalit, ihmiset ja ajoneuvot liikkuvat sisätiloissa ja piha-alueella.
Lisäksi määrittelemme yhdessä muun muassa arjessa toimivan pohjaratkaisun, tilan korkeuden, lattian kantavuuden, nosturitarpeet, lattiakaivot sekä nosto-ovien ja lastausalueiden määrät ja sijainnit.
Vapaa sisäkorkeus voi olla noin 5,3–7,5 metriä, joten tilaan mahtuvat myös korkeat varastohyllyt ja suurikokoiset laitteet. Toimisto- ja sosiaalitilat mitoitamme henkilöstömäärän ja sen kasvun mukaan.
Näin hanke etenee
Aloitamme keskustelulla yrityksesi toiminnasta ja tilatarpeista. Teemme luonnokset, havainnekuvat ja vuokratarjouksen, joiden avulla voit esitellä hanketta myös omalle organisaatiollesi. Kun sopimukset on tehty, haemme rakennusluvan, ja rakennus valmistuu noin 7 kuukaudessa luvan saamisesta.
Kumppaneina BRAND toimitilat ja Jämsän Yrityskiinteistöt
Hanke toteutetaan BRAND toimitilojen ja Jämsän Yrityskiinteistöt Oy:n yhteistyönä. BRAND toimitilat vastaa kohteen suunnittelusta ja rakentamisesta. Jämsän Yrityskiinteistöt toimii kiinteistön omistajana ja vuokranantajana.
Tila on jaettavissa 1-3 käyttäjälle.

Jämsän Rusula sijaitsee Lahden, Tampereen ja Jyväskylän muodostaman kolmion keskellä, valtateiden 9 ja 24 risteysalueella. Rakennus näkyy hyvin valtatie 9:lle, ja viereisen liikenneympyrän keskimääräinen liikennemäärä on noin 11 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Yrityksesi nimi ja logo näkyvät päivittäin tuhansille alueella liikkuville.
Risteysalueella toimivat jo muun muassa kaksi liikenneasemaa, hotelli, pikaruokaravintoloita ja Tokmanni. Alueelle avautuu lähiaikoina myös Puuilon myymälä.
Jämsän kaupunki kehittää Rusulan risteysaluetta kaupungin käyntikorttina, ja kaava mahdollistaa alueelle runsaasti uusia yritystontteja. Läheinen Himos on Etelä- ja Keski-Suomen suurin ja monipuolisin hiihtokeskus, ja se tuo alueelle liikennettä ja asiakkaita ympäri vuoden.
Jämsän keskusta, 2 km
Valtateiden 9 ja 24 liittymä, 500 m (Tampere-Jyväskylä valtatie)
Tampere, 90 km
Jyväskylä, 60 km
Katutasossa on runsaasti pysäköintitilaa niin asiakkaille kuin henkilöstölle.
Aivan tontin lähettyvillä sijaitsevat mm. huoltoasemat Neste Jämsän Portti sekä HelmiSimpukka St1, Puuilo, Tokmanni
Janne Varila
Myynti- ja hankekehityspäällikkö
janne.varila@brandtoimitilat.fi
Olemme erikoistuneet visuaalisesti vaikuttavien ja juuri sinun liiketoimintasi tarpeisiin räätälöityjen toimitilojen suunnitteluun ja rakentamiseen. Erikoisalaamme ovat tasokkaat tuotanto- ja varastotilat, myymälät ja muut erikoistilat. Tarjoamme avaimet käteen -ratkaisuja kustannustehokkaasti ympäri Suomen. Osta omaksi tai tule vuokralle. Myös KVR-urakointia ja yhteistyötä kiinteistösijoittajille.
Jämsä

BRAND toimitilat