Vuokrataan liiketilaa erinomaisella sijainnilla aivan Kuopion ydinkeskustassa Kauppakeskus Apajassa. Kauppakeskuksessa on vuosittain noin 1,2 miljoonaa kävijää. Vuokralainen pääsee myös osaksi kauppakeskuksen yhteismarkkinointia.
Vuokrattavissa useammasta tilasta yhdistettävä noin 222 m2 kokonaisuus. Tilat sijaitsevat Apajassa Sokoksen ja Carlsonin sisäänkäyntien välisellä alueella.
Tilojen vapautuminen sopimuksen mukaan.
K1-kerroksessa sijaitseva kauppakeskus Kuopion ydinkeskustassa. Tilat on otettu käyttöön vuonna 2013. Vuokralaisten käytössä ovat yhteiset sosiaali- ja jätehuoltotilat.

Kauppakeskus Apaja sijaitsee Kuopion torin ja kauppahallin alla K1-tasolla. Sisäänkäynnit torilta, kauppahallista, Carlsonilta ja Toriparkista.
Kauppakeskuksessa mm. ravintoloita ja muita liikkeitä. Suora kulkuyhteys mm. ruokakauppoihin, läheisiin kauppakeskuksiin ja Toriparkkiin.
Erittäin helposti saavutettavissa kävellen, autolla tai julkisella liikenteellä. Pääosa Kuopion bussilinjoista sivuaa toria.
Toriparkissa lähes 1 300 autopaikkaa kolmella eri tasolla. Sisään- ja ulosajo sekä etelän että pohjoisen suunnasta.
Kaikki keskustan palvelut kävelyetäisyydellä. Samassa kaupakeskuksessa mm. useampia lounaspaikkoja.
Tilat eivät sovellu ravintolatoimintaan.
Vuokrauksen alussa määräaikainen sopimus.
Vuorikatu 26 A, 70100 KUOPIO
Alli Muhojoki

Suomen Toimitila-asiantuntijat Oy