1/2

Jyväskylä
Ennakkomarkkinoinnissa, valmistuminen aikaisintaan loppuvuonna 2027. Nykyaikaista ja muuntojoustavaa toimitilaa huippupaikalla Jyväskylän Seppälänkankaalla. Alueen monipuolinen kaavoitus tarjoaa yrityksellesi erinomaiset puitteet, minne toteutetaan tilat asiakkaan tuleviin tarpeisiin.
Kokonaisuus koostuu kahdesta (11 850m2 ja 9114m2) omistustontista, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 20 964m2. Kaavamerkintä molempien tonttien osalta on KLV (liike- toimisto- ja varastorakennusten korttelialue).
Kangasvuorentie 34 sijoittuu strategisesti Jyväskylän voimakkaimmin kasvavan kaupallisen keskittymän, Seppälän ja Seppälänkankaan, välittömään tuntumaan. Keskeinen sijainti pääväylien äärellä takaa poikkeuksellisen hyvän saavutettavuuden ja korkean näkyvyyden niin asiakasvirroille kuin raskaalle logistiikallekin.
Alue on jo vakiinnuttanut asemansa satojen yritysten kotina. Seppälänkankaalla toimii vahva keskittymä teollisuuden, logistiikan, rakentamisen sekä auto- ja teknisen kaupan toimijoita.
Suorat ja sujuvat yhteydet valtateille (vt 4 ja vt 9) takaavat, että tavaravirrat ja asiakkaat liikkuvat vaivattomasti kaikkiin ilmansuuntiin.
Kohteelle toteutetaan pysäköintipaikkoja asiakkaan tarpeiden mukaisesti pintapysäköintinä. Lämmitys- ja latauspisteet mahdollisia.
Alueella toimii useita auto- rengas ja katsastuspalveluita, rakentamisen, LVI-alan ja vähittäiskaupan palveluita sekä logistiikka- ja varasto- ja toimitilapalveluita. Lisäksi alueelta löytyy useampi lounasravintola.
Ennakkomarkkinoinnissa
Tilat voidaan vuokrata tai myydä sopimuksen mukaan. Kohde voidaan jakaa yhden tai useamman käyttäjän kesken ja toteuttaa vaiheittain. Tilat suunnitellaan ja toteutetaan asiakkaan tarpeisiin ja voidaan suunnitella erikokoisiin tarpeisiin, esim. 500m2, 1000m2, 1500m2, 5000m2.... .Havainnekuva viitteellinen.
/Jussi H.
/Heikki H.

Heikki Hukkanen
VRP Rakennuspalvelu Oy