1/4



Tampere
Omistaja vuokraa – 535 m² + parvi näkyvältä paikalta Lielahdesta.
Korkea ja monikäyttöinen tila Lielahden vilkkaassa yritys- ja kauppakeskittymässä.
Harjuntausta 1 on kaksikerroksinen liike- ja toimistokiinteistö Tampereen Lielahdessa. Kiinteistössä toimii useita tunnettuja yrityksiä, mikä luo alueelle jatkuvaa asiakas- ja yritysliikennettä. Tilat soveltuvat monipuolisesti myymälä-, toimisto-, showroom-, palvelu- ja asiantuntijakäyttöön sekä varastointiin.
Kiinteistön vahvuuksia ovat hyvä näkyvyys, selkeät tilaratkaisut sekä mahdollisuus näkyvään ulkomainontaan.

Kohde sijaitsee Harjuntaustalla Lielahden kaupallisessa keskittymässä, noin 7 kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Alue tunnetaan vahvana kaupan, palveluiden ja yritystoiminnan keskittymänä, jossa asioi päivittäin suuri määrä asiakkaita.
Lielahti on yksi Tampereen merkittävimmistä kaupallisista alueista. Lähialueella toimii runsaasti vähittäiskaupan, rakentamisen, teknisen kaupan, palveluiden ja vapaa-ajan toimijoita. Monipuolinen yritys- ja palveluympäristö tukee liiketoimintaa ja tuo alueelle jatkuvaa asiakasvirtaa.
Kohteeseen on sujuvat yhteydet niin omalla autolla kuin julkisilla liikennevälineillä. Lielahden alueelta on nopeat yhteydet Tampereen keskustaan, Ylöjärven suuntaan sekä valtateille. Hyvät joukkoliikenneyhteydet.
Kiinteistön välittömässä läheisyydessä on runsaasti pysäköintitilaa henkilökunnalle ja asiakkaille. Helppo pysäköinti tekee asioinnista vaivatonta ja tukee liiketilojen kaupallista vetovoimaa.
Jukka Lankinen
Kiinteistöjohtaja
Tahoma Oy on vuonna 2012 perustettu pirkanmaalaisessa omistuksessa oleva vakavarainen kiinteistösijoitusyhtiö. Omistamme ja vuokraamme toimitiloja liike-, toimisto,- liikunta-, pienteollisuus- ja teollisuuskäyttöön.

Tahoma Oy