1/4



Pitkäjärvi, Mikkeli
Ketunniementielle toteutettavat uudet, energiatehokkaat toimitilat soveltuvat erinomaisesti logistiikka-, varasto- ja teknisen kaupan toimijoille. Kohteen sijainti tarjoaa nopeat yhteydet valtateille E5 ja E13 sekä helpon saavutettavuuden niin asiakkaille, henkilöstölle kuin raskaalle liikenteelle.
Tilat suunnitellaan käyttäjän tarpeiden mukaan ja ne soveltuvat esimerkiksi tekniseksi myymäläksi, noutovarastoksi, tukkuvarastoksi tai logistiikkakeskukseksi. Käytettävissä on jopa noin 2 000 m² muuntojoustavaa tilaa, korkeat tilat, nosto-ovet sekä väljät piha-alueet tavaraliikenteelle ja ulkovarastointiin.
Alueella toimivat jo mm. Dahl, Dunlop Hiflex, Etelä-Savon Hydrauliikkakeskus, Rantakone, Kamux ja Wetteri, mikä tekee sijainnista houkuttelevan osan Mikkelin yrityskeskittymää.
Rakentaminen käynnistyy sopimuksen mukaan.
Kysy lisää ja varmista yrityksellesi toimitilat, jotka tukevat kasvua myös tulevaisuudessa.
Kohteella ei ole lain edellyttämää energiatodistusta ja sen vuoksi energialuokka ei ole tiedossa
Tila on jaettavissa. Kohde on rakennusvaiheessa ja tilojen jakamisesta voidaan joustavasti neuvotella.
Arviointipalvelut
Kauppakatu 49
70110 KUOPIO
Olli-Pekka Randelin
Kehitysjohtaja, KHK / AKA, LKV
