Vuokrattavana näyttely-/toimistotilaa Espoon Kauklahdessa.
Tämä siisti 137 m² tila soveltuu erinomaisesti näyttelytilaksi tai toimistoksi. Avotilan lisäksi kokonaisuuteen kuuluu kolme työhuonetta. Tila sijaitsee kiinteistön 2. kerroksessa. Keittiö- ja wc-tilat ovat yhteiskäyttöiset.
Sierakiventie 8-10 sijaitsee Kauklahdessa Espoossa. Hyväkuntoinen ja monipuolinen toimisto- ja varastokiinteistö on valmistunut 1980-luvulla, ja sen kokonaispinta-ala on 3 715 m². Tontilla on kaksi rakennusta, joiden väliin jää tilava sisäpiha suojakatoksellisine ulkovarastointitiloineen. Kiinteistö on erityisesti tukkukaupan alan yritysten suosiossa, ja vuokralaisina on myös useita rakennusalan yrityksiä.

Kauklahti
Kiinteistö sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella lähellä Kehä III:a, Turunväylää ja Länsiväylää. Kauklahden juna-asemalta on yhdeksän minuutin kävelymatka, ja bussipysäkit sijaitsevat aivan kiinteistön edessä.
Kiinteistöstä on vuokrattavissa edustavat tilat kokousten ja koulutustilaisuuksien järjestämiseen. Kiinteistön varustukseen kuuluu lastauslaituri ja sisäänajomahdollisuus.
Kysy lisää numerosta 044 723 4700 tai info@bref.fi. Palvelumme on tilanhakijoille ilmainen.
Lars Sonckin kaari 10, 02600 Espoo
Bureau Toimitilat
Kysy lisää numerosta tai info@bref.fi. Palvelumme on tilanhakijoille ilmainen.
Kauklahti, Espoo

Tiia Perä
Bureau Real Estate Finland Oy

Kauklahti, Espoo
58 m²

Kauklahti, Espoo
68 m²

Kauklahti, Espoo
75 m²

Kauklahti, Espoo
100 m²

Kauklahti, Espoo
102 m²

Kauklahti, Espoo
300 m²

Kauklahti, Espoo
300 m²