Toimistotilaa Helsingin Lauttasaaressa.
Tämä siisti 140 m² toimisto-/näyttelytila sijaitsee kiinteistön 1. kerroksessa. Toimistossa on kolme tilavaa toimistohuonetta, kaksi pientä erillistä huonetta, kaksi varastohuonetta, avotilaa, keittokomero ja wc.
Itälahdenkatu 23 (Melkonkatu 24) sijaitsee Lauttasaaressa Helsingissä. Vuonna 1970-luvulla valmistuneessa toimistorakennuksessa on viisi kerrosta ja kellarikerros, ja sen kokonaispinta-ala on 7 000 m². Kiinteistö tarjoaa toimistotilaa työhuoneista showroom-tiloihin sekä varastotilaa, ja kolmannessa kerroksessa toimii toimistohotelli. Vuokralaisista lähes puolet toimii tukku- ja vähittäiskaupan tai agentuuritoiminnan parissa, ja lisäksi kiinteistössä on muun muassa taloushallinnon, mainonnan sekä kustannusalan yrityksiä.

Lauttasaari
Hyvät juLauttasaaren metroasemalle on matkaa noin kilometri, ja bussilinja 21 Kampista ja metroasemalta kulkee rakennuksen edestä. Kiinteistössä on omia pysäköintipaikkoja.
Kiinteistön varustukseen kuuluu lastauslaituri, kaikkiin kerroksiin kulkevat henkilöhissit sekä tavarahissit, jotka liikennöivät kellarikerroksesta neljänteen kerrokseen. Lauttasaaren Vattuniemen alueella on useita lounasravintoloita sekä ruokakauppoja.
Kysy lisää numerosta 044 723 4700 tai info@bref.fi. Palvelumme on tilanhakijoille ilmainen.
Lars Sonckin kaari 10, 02600 Espoo
Bureau Toimitilat
Kysy lisää numerosta tai info@bref.fi. Palvelumme on tilanhakijoille ilmainen.
Lauttasaari, Helsinki

Lauttasaari, Helsinki
110 m²

Lauttasaari, Helsinki
118 m²

Lauttasaari, Helsinki
121 m²

Lauttasaari, Helsinki
194 m²

Lauttasaari, Helsinki
207 m²

Lauttasaari, Helsinki
207 m²