Vapaana avaraa toimistotilaa Otaniemen ytimessä
Vuokranantaja remontoi tämän 3. kerroksen toimistotilan moderniksi monitilaympäristöksi vuokralaisen tarpeita kuunnellen.
Vuorimiehentie 5 on Otaniemen ytimessä sijaitseva monipuolinen toimisto- ja tutkimuskiinteistö. Arkkitehti Markus Tavion suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1975 alun perin Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen päärakennukseksi. Kolmikerroksinen rakennus muodostuu kahdesta päämassasta, niitä yhdistävästä nivelosasta sekä matalasta auditoriosiivestä. Rakennus on peruskorjattu vaiheittain vuosina 2004–2006 ja 2013. Kiinteistö kuuluu Otaniemen kampusalueen valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön.

Otaniemi
Raide-Jokerin pysäkki on aivan kiinteistön vieressä, ja Aalto-yliopiston metroasemalle on noin viiden minuutin kävelymatka. Pihalla on muutama autopaikka, ja läheisessä Kivimiesparkissa on vuokrattavia autopaikkoja.
Kiinteistön alakerrassa on lounasravintola, kokouskeskus ja aulapalvelut. Rakennus sijaitsee Aalto-yliopiston kampusalueella, jonka palvelut ovat lähellä.
Kysy lisää numerosta 044 723 4700 tai info@bref.fi. Palvelumme on tilanhakijoille ilmainen.
Lars Sonckin kaari 10, 02600 Espoo
Bureau Toimitilat
Kysy lisää numerosta tai info@bref.fi. Palvelumme on tilanhakijoille ilmainen.
Otaniemi, Espoo

Tiia Perä
Bureau Real Estate Finland Oy