Liiketilaa Kuopiossa, Hermanin kauppapaikalla.
Tämä 93 m² toimitila sijaitsee hyvällä paikalla kiinteistön 1. kerroksessa. Liiketila ei sovellu ravintola-, kahvila- tai parturikampaamotoimintaan. This premise is not suitable for a restaurant, cafeteria or a barbershop.
Herman on kaksikerroksinen, kotiin, sisustamiseen ja vapaa-aikaan keskittynyt kauppapaikka Kuopiossa. Kiinteistö sijaitsee Kuopioon johtavan 5-tien vieressä, noin neljä kilometriä ennen keskustaa. Toimitilat ovat hybriditiloja, jotka joustavat monenlaiseen liiketoimintaan — niissä voi olla toimisto, myymälä, tuotanto tai varasto, tai useampi näistä samaan aikaan. Osa tiloista sijaitsee lähellä nosto-ovia, ja osassa on keittiövaraus, asiakkaille tarkoitetut sosiaalitilat sekä mahdollisuus omalle sisäänkäynnille ulkoa. Kauppapaikassa toimii monipuolisesti mm. vapaa-ajan ja pukeutumisen liikkeitä sekä ravintola- ja kahvilapalveluita.

Levänen
Hermanista on erinomainen näkyvyys viereiselle 5-tielle, ja paikalle on sujuvaa saapua sekä henkilöautolla että linja-autolla — lähin linja-autopysäkki on vain 100 metrin päässä. Keskustaan on matkaa noin neljä kilometriä. Ympäröivä alue on vilkas kauppaliikkeiden keskittymä, jossa toimii Hermanin lisäksi mm. rakentamisen ja autoalan liikkeitä. Kiinteistön piha-alueella on runsaasti maksutonta asiakaspysäköintitilaa.
Kiinteistössä on lounasravintola, kahvila ja catering-palvelu sekä vuokrattavia neuvottelutiloja ja videoneuvottelumahdollisuus. Käytössä ovat myös siivous- ja toimitilapalvelut, kampaamo/parturi, hieroja sekä pukeutumis- ja pesutilat.
Kysy lisää numerosta 044 723 4700 tai info@bref.fi. Palvelumme on tilanhakijoille ilmainen.
Ottaessanne yhteyttä meihin tästä kohteesta, pyydämme teitä ilmoittamaan yrityksenne nimen, y-tunnuksen ja toimialan. Mikäli kyseessä on perustettava yritys, toimitattehan kyselyn yhteydessä liiketoimintasuunnitelman.
When contacting us regarding this space, please provide your company name, business ID, and industry. If your company is yet to be established, please include a business plan to your message.
Lars Sonckin kaari 10, 02600 Espoo
Bureau Toimitilat
Kysy lisää numerosta tai info@bref.fi. Palvelumme on tilanhakijoille ilmainen.
Levänen, Kuopio

Tiia Perä
Bureau Real Estate Finland Oy

Levänen, Kuopio
286 m²

Levänen, Kuopio
344 m²

Levänen, Kuopio
467 m²

Levänen, Kuopio
668 m²

Levänen, Kuopio
668 m²

Levänen, Kuopio
772 m²

Levänen, Kuopio
772 m²

Levänen, Kuopio
901 m²