Edustava toimistokiinteistö Vantaan Pakkalassa, lentoaseman läheisyydessä
Valoisaa toimistotilaa, joka on mahdollista vuokrata 693,5 m²:n kokonaisuutena tai jaettuna kahdelle toimijalle neliöin 324 ja 369,5. Tila on tällä hetkellä pääosin huonetoimistoa, mutta tilaratkaisut räätälöidään käyttäjän tarpeita vastaaviksi.
Pakkalankuja 7:n nelikerroksinen kiinteistö on valmistunut vuonna 2001 ja käsittää vuokrattavaa toimitilaa yhteensä noin 3 400 m². Viihtyisän rakennuksen isot ikkunat tuovat tiloihin valoisuutta ja avaruutta. Pihatason tiloihin on oma sisäänkäynti, joka mahdollistaa tilojen monipuolisen käytön esim. showroom-tiloina. Kerroksiin johtaa henkilö/tavarahissi kantavuudeltaan 1 000 kg. Kiinteistölle on myönnetty BREEAM In-Use ympäristösertifikaatti arvosanalla Very Good.
Piha-alueella on 23 vuokrattavaa autopaikkaa, joista muutama on varustettu sähköautonlatauspistokkeella. Viereisellä pysäköintitontilla on lisäksi 42 kappaletta lämpötolpallisia autopaikkoja sekä lämpötolpattomia, veloituksettomia pysäköintipaikkoja esim. vieraspysäköintiin.
Yhdyskäytävää pitkin pääsee kulkemaan naapurikiinteistöön, jossa on Leija- lounasravintola sekä erillisveloituksella vuokrattavia kokoustiloja.
Pakkalankuja 7:n lähiympäristöstä löytyy kattavasti palveluja mm. lounasravintoloita, hotelleja, kauppakeskus Jumbo liikkeineen sekä nopeampaan piipahdukseen päivittäistavarakauppa Alepa Backas.
Sijainti Kehä III:n ja Tuusulanväylän läheisyydessä tekee kohteen helposti saavutettavaksi useasta suunnasta. Bussipysäkkejä on lyhyen kävelymatkan päässä ja Kehäradan Aviapoliksen rautatieasemalle on reilun kahden kilometrin matka. Myös yhteydet lentäen ovat sujuvat, sillä Helsinki-Vantaan lentoasema sijaitsee noin 10 minuutin ajomatkan päässä.
324 m² + 369,5 m²

Opus Business Park
Hitsaajankatu 24
00810 Helsinki
info@scanreal.fi
Puh:
Sopivat toimitilat yhdellä otolla!
Kartoitamme toimitilatarpeesi ja etsimme yrityksellesi parhaiten sopivat vapaat toimitilat. Koska vuokranantajat maksavat palvelumme, on tämä yrityksellesi veloituksetonta.
OTA YHTEYTTÄ - SOVI NÄYTTÖ!
Kaikki kohteemme eivät ole netissä, kerro tilatarpeesi niin kartoitamme vaihtoehdot.
Palvelumme on tilanhakijalle ilmainen
Pakkala, Vantaa

Jan Nyberg
ScanReal Oy LKV