Vuokrattavana ensimmäisen kerroksen muuntojoustava toimistotila. Tila koostuu nykymuodossaan avotilasta sekä pienemmistä huoneista ja tilassa on oma sisäänkäynti suoraan parkkipaikalta.
Tikkurilantie 10 on alunperin rakennettu v. 1965 ja siihen on tehty perusparannuksia vuosina 1998-2007. Kiinteistön omistajalla on suunnitelma kiinteistön talotekniikan peruskorjauksesta ja mahdollisuus tilamuutostöihin pikaisellakin aikataululla.Vuokranantajalla on mahdollisuus saneerata kohteen tiloja vastaamaan yrityksenne tarpeita.
Tikkurilantie 10 on monikäyttöinen logistiikkakiinteistö, jonka muuntojoustavat toimisto-, varasto- ja tuotantotilat soveltuvat niin pienempään kuin suurempaan tilantarpeeseen. 2000-luvulla pääkonttoriksi saneerattua kiinteistöä on mahdollisuus kehittää vuokralaisen tarpeiden mukaan, ja tilamuutostyöt onnistuvat nopeallakin aikataululla. Oma henkilöstöravintola ja yhteistilat helpottavat arkea. Kiinteistö sijaitsee Vantaan Hakkilassa aivan Lahdenväylän ja Kehä III:n tuntumassa.
Me Croisettella autamme teitä löytämään teille parhaat tilat! Olemme puolueettomia asiantuntijoita ja tunnemme toimitilamarkkinat, talot sekä tilat vankalla kokemuksella. Meillä on välityksessä kaikki toimitilat ja tiedämme niiden alustavat vuokratasot.
Tehtävämme on tehdä toimitilahaustanne onnistunutta ja helppoa. Saamme palkkiomme kiinteistönomistajalta, joten sinulle palvelumme on täysin maksuton. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä!
Tämä kohde sijaitsee helposti saavutettavissa, mutta sivussa keskusten vilskeestä. Alueella on useita logistiikkakiinteistöjä, joita ympäröivät vehreät Honkanummen kappelin ja Kuusikon alueet
Erottajankatu 5 A 6, 00130 Helsinki
Croisette Vuokraus

-
Croisette Real Estate Partner