Toimitilaa
Muuntojoustavaa toimitilaa Länsikeskuksessa
Vuokrataan monenlaiseen toimintaan soveltuvaa liiketilaa Turun Länsikeskuksen paraatipaikalta Viilarinkadulta. Tilat käsittävät 1252 m2 kokoisen ylemmän katutason avonaiset liiketilat ja alemman katutason 235 m2 kokoisen varastotilan. Kerrosten välissä on tavarahissi. Tavaralogistiikkaa parantaa kiinteistön keskellä kulkeva huoltokäytävä, joka johtaa katetulle, sisäpihamaiselle lastausalueelle lastauslaitureineen. Lastauspihalle on kulku ja nosto-ovellinen ramppi Viilarinkadun puoleiselta sivustalta.
Tilat vuokrataan ensisijaisesti yhdelle toimijalle, mutta kokonaisuuden jakaminen kahdelle vuokralaiselle voi myös tulla kyseeseen.
Sijainti kiinteistön päädyssä, Satakunnantien ja Markulantien risteyksessä, K-Citymarket Länsikeskusta vastapäätä, mahdollistaa loistavan näkyvyyden liiketoiminnalle. Asiakasvirrat ovat elinvoimaisessa Länsikeskuksessa valmiiksi vilkkaat. Kiinteistön piha-alueella on runsaasti paikoitustilaa pysäköintikiekolla, joten asiointi on vaivatonta. Kiinteistölle johtaa myös hyvät kevyen liikenteen väylät ja useat bussilinjat kulkevat aivan edestä. Alakerrassa toimii yksi sähköpyörämarkkinoiden johtotähdistä, E-Bike.
Olisiko tässä yrityksenne uusi tukikohta? Ota yhteyttä ja kysy lisää. Näytöt sovittavissa joustavasti.
Palvelumme on maksutonta tilanhakijoille.
Tuureporinkatu 6, 20100 TURKU
Stina Lindroos
Länsikeskus, Turku

Logistila Oy