Nyt vuokrattavana on monipuolinen varasto-, työtila- ja toimistokokonaisuus, joka kattaa koko rakennuksen. Tilaan johtaa lastauslaituri sekä kaksi lastaustaskua. Lisäksi käytössä on kolme nosto-ovea, joista voi ajaa pakettiautolla sisään. Talon itäpäädyssä sijaitsevaan toimisto-osaan kuuluu myös kellarikerroksen sosiaalitilat. Vuokralaisen käytettävissä on toimitilojen lisäksi asfaltoitu piha-alue, joka on aidattu ja varustettu lukittavalla portilla. Kiinteistö on mahdollista jakaa useammalle käyttäjälle esimerkiksi 1583 m² tai 977 m² kokoisiin osiin ja kiinteistössä on aurinkopaneelit.
Kiinteistö sijaitsee Espoon Mikkelässä aivan pääväylän Kehä III:n tuntumassa. Kiinteistöltä pääsee sujuvasti moneen suuntaan, myös busseilla, jotka liikkuvat aivan kiinteistön vieressä. Lisäksi alueella on kattava valikoima palvleuita, kuten ravintoloita ja kaupoja.
Me Croisettella autamme teitä löytämään teille parhaat tilat! Olemme puolueettomia asiantuntijoita ja tunnemme toimitilamarkkinat, talot sekä tilat vankalla kokemuksella. Meillä on välityksessä kaikki toimitilat ja tiedämme niiden alustavat vuokratasot.
Tehtävämme on tehdä toimitilahaustanne onnistunutta ja helppoa. Saamme palkkiomme kiinteistönomistajalta, joten sinulle palvelumme on täysin maksuton. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen vuokraus@croisette.fi tai soita numeroon +358 4 00585857.

Kiinteistö sijaitsee Espoon Mikkelässä aivan pääväylän Kehä III:n tuntumassa.
Erottajankatu 5 A 6, 00130 Helsinki
Croisette Vuokraus
Mäkelä, Espoo

-
Croisette Real Estate Partner