


Kuopio
Myydään kauniin Hirvijärven rannalla sijaitseva matkailukiinteistö Kuopion Karttulassa. Rauhallisella tontilla on omaa rantaviivaa noin 600 metriä, josta osa ollut käytössä ja osa metsäistä. Kohde sopii erinomaisesti esimeriksi leirikeskuskäyttöön. Kattava rakennuskanta käsittää niin majoitus- kuin ajanviettotilojakin. Tontilla on mm. kaksi rannan tuntumassa olevaa saunaa, joista toinen on savusauna. Majoitustiloja useammassa rakennuksessa. Päärakennennuksessa laitoskeittiö ja ruokailutilat parhaillaan noin 90 hengelle. Saunomisen ja uimisen lisäksi aikaa voi tässä kohteessa viettää esimerkiksi noin 9 metriä korkeassa hirsikodassa grillaten, useilla eri urheilukentillä pelaten tai läheisiä metsiä samoillen.
Pyydä lisätietoja!
Yleiskaavamääräys RM-3/2000, Matkailupalvelualue. Alueelle voidaan rakentaa matkailua, retkeilyä sekä leiri- ja kurssitoimintaa palvelevia rakennuksia ja rakenteita. Ei Asemakaavaa.
Rakennuskantaan kuuluvat seuraavat rakennukset:
-Päärakennus (valmistunut 1900-luvun alkupuolella, yleiskaavassa suojeltu)
-Majoitusrakennus (2000)
-Luentorakennus (1980)
-Omakotitalo (1987)
-Kappeli (2000)
-Kota (1994)
-Rantasauna (1977)
-Savusauna (2012)
-Mökki (1975)
-Kaksi varastorakennusta
Rakennusten yhteenlaskettu kerrosala on noin 1 900 k-m2.
(Rakennustiedot Kuopion kaupungin rakennusvalvonta)
Kiinteistöön kuuluu myös metsää, josta on laadittu erillinen metsäarvio.
Rauhallinen sijainti Hirvijärven rannalla. Karttulan keskustaan on noin 8 kilometriä ja Kuopion keskustaan noin 50 kilometriä, ajomatka alle tunnin.
Naapurustossa kesämökkejä. Piha-alueelta lähtee noin 3 km luontopolku, jonka varrella on kaksi laavua. Lähialueen metsissä on marjastus- ja sienestysmaastoa. Kiinteistöllä on osuus yhteiseen vesialueeseen.
Helposti ja nopeasti saavutettavissa omalla autolla tai järjestetyllä bussikuljetuksella Kuopiosta. Yleisellä bussireitillä kulku mahdollista Karttulan keskustaan, Vilkkureitti 76.
Laajalla piha-alueella on tilaa pysäköinnille sekä kahdella pysäköintialueella että ympäri pihaa.
Omistajan omassa käytössä.
Vuorikatu 26 A, 70100 KUOPIO
Tanja Nylander
Ota yhteyttä, niin käydään tutustumassa kohteeseen. Myytävä kiinteistö on aktiivisessa käytössä, joten itsenäinen tutustuminen alueeseen ei ole mahdollista.

Alli Muhojoki
Suomen Toimitila-asiantuntijat Oy