1/8



Vuokrataan liiketilaa Jyväskylän vilkkaalle Seppälän alueelle valmistuvasta uudiskohteesta. Kohde valmistuu erinomaiselle sijainnille, hyvien kulkuyhteyksien varrelle näkyvälle paikalle. Kiinteistö on suunnitteluvaiheessa ja vuokralaisen on vielä mahdollista vaikuttaa valmistuviin tiloihin.
Tontti sijaitsee KLTY-2-kaava-alueella, joka on varattu liike- ja toimistorakennuksille sekä ympäristölle vähäistä häiriötä aiheuttaville teollisuusrakennuksille. Tulevassa liikerakennuksessa on tilaa noin 4500 neliömetriä, tarjoten runsaasti tilaa monipuolisiin käyttötarkoituksiin esimerkiksi myymälä-, varasto-, toimisto- ja tuotantotiloiksi.
Vilkkaalla Seppälän alueella Vasarakadun ja Miilukadun kulmassa.
Kauppakatu 18 C 26, 40100 Jyväskylä
Henri Kumpulainen
Puh.
henri.kumpulainen@aveon.fi
Olemme kiinteistöliiketoiminnan asiantuntija, joka toimii yrittäjämäisesti neuvonantajana kiinteistökaupoissa, toimitilavälittämisessä sekä kiinteistökehityksessä.
Asiakkaitamme ovat kotimaiset ja ulkomaiset kiinteistönomistajat, -sijoittajat sekä tilojen käyttäjät kaikkialla Suomessa.
Jyväskylä

Aveon Real Estate Oy