Persoonallinen toimisto Turun jokirannassa kaupungin ytimessä. Näkymät ikkunoista ovat inspiroivat. Hissi suoraan huoneistoon.
Rakennus on valmistunut 1928. Toimisto on rauhallinen, vaikka sijaitsee aivan kaupungin keskellä. Tässä huoneistossa on viilennys jokaiseen huoneeseen.
Huoneisto sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, jokirannassa.
Näkymät toimistosta Vartiovuorenpuistoon, Olavinpuistoon, Samppalinnanpuitoon, jokirantaan, Kauppatorin suuntaan Aurakadulle, sekä Taidemuseolle.
Rakennuksen edustalla joen puolella on Olavinpuisto. Jokiranta on rakennuksen alapuolella.
Toimisto sijaitsee julkisen liikenteen ytimessä Turun keskustassa. Omalla autolla saavutettavuus on myös hyvä ja maksullisia kadunvarsipaikkoja riittää pysäköintiin.
Kiinteistöllä on rajallinen määrä pysäköintipaikkoja, joten suurimmaksi osaksi pysäköinti tulee järjestää itsenäisesti.
Ympärillä kaikki keskustan palvelut suutarista vaatekauppoihin ja kauppahallista lounasravintoloihin.
Toimisto on suunniteltu yhden käyttäjän tarpeisiin, sillä hissi tulee suoraan huoneistoon. Tilan jakamisesta voidaan tarpeen mukaan neuvotella
Esteetön käynti sisäpihalta
Jukka Haataja
KTM, LKV
Puh.
Turun Alueen Toimitilat on perustettu vuonna 2010. Yritys on kiinteistönvälitykseen, toimitilakonsultointiin ja tilakartoitukseen erikoistunut osaaja. Lisäksi yrityksellä on yli 10 vuoden kokemus pankki- ja rahoitusalalta.
Ota rohkeasti yhteyttä ja kerro meille tarpeesi, niin kartoitamme laajasta kiinteistökannastamme yrityksellesi sopivat tilat!
Meiltä kannattaa myös tiedustella myynnissä olevia sijoituskohteita (suuri osa kohteista ovat hiljaisessa myynnissä) sekä tontteja mikäli yrityksesi haluaa räätälöidyt tilat.
Turku

Turun Alueen Toimitilat Oy