Riihimäen vanhan lasitehtaan kiinteistöissä, varasto-, tuotanto- ja pihatilaa edullisesti. Artesaaneille on alueella myös työ- ja näyttelytilaa. Alueella on jo kädentaitajia ja heille on kehitteillä keskittymä Riihimäen Lasin kiinteistöjen idylliseen osaan.
Monipuolista tilaa erilaisiin käyttötarkoituksiin. Tilat toimii sellaisenaan varasto- ja tuotantotiloiksi. Tuotantotilaa, lämmintä varastotilaa, kylmää varasto- ja katostilaa sekä pihatilaa on heti saatavilla edullisesti. Tiloja ollaan valmiit kehittämään vuokralaisen tarpeita vastaaviksi. Kannattaa kysyä ja kertoa tarpeista.
Tästä kohteesta on vuokrattavissa varasto, tuotanto tai pihatilaa edullisesti alkaen pienestä 20m2 tarpeesta isoihin useamman tuhannen neliön kokonaisuuksiin. Lisäksi alueella toimii artesaanialan yrityksiä ja näille on alueella omat työ- ja näyttelytilat, joita saneerataan tarpeen mukaan lisää.

Sijainti on hyvä Riihimäen keskustan ja III-tien läheisyydessä kivenheitoin päässä lasi- ja metsästysmuseolta.
Alue sopii liikenneyhteyksien ja ympäristönsä puolesta varastointiin ja tuotannolliseen toimintaan, mutta on myös hyvin saavutettavissa artesaaniyritysten asiakkaiden kannalta.
Sijainti Helsinki-Tampere moottoritie läheisyydessä ja hyvien kylkuyhteyksien päässä Riihimäen keskustasta.
Merkittyjä pysäköintipaikkoja on hyvin ja alueella on runsaasti tilaa.
Lasitehtaantiloissa toimii varastoinnin ja tuotannon toimialojen lisäksi käsityöalan yrityksiä, jotka tukevat toistensa toimintaa.
Kerro tarpeistasi. Olemme valmiit räätälöimään kohteeseen tarvitsemanne tilat. Alueella on tilaa kolmelle eri osa-alueelle, logistiikka-, teollisuus- ja artesaanikeskittymälle. Tämän lisäksi alueella sijaitseva Riihimäen Lasin pääkonttori on toistaiseksi vailla käyttötarkoitusta ja siihen otamme mielellämme ehdotuksia vastaan.
Teemu Vornila
p.
Metsämutilantie 1, 05460 Hyvinkää
Riihimäki

Kallioinen Yhtiöt Oy