Aluekatsaukset

Riihimäki kerää yrityksiä

Kanta-Häme - 02.10.2017

Riihimäellä alkusyksy on merkinnyt kiihtyvää positiivisten yritysuutisten tulvaa. Valion 170 M€ välipalatehdasinvestointi otettiin elokuussa käyttöön Herajoella. TransFarm Oy:n kuminatehdaslaajennushankkeen harjannostajaisia vietettiin samalla viikolla. Rakennustyöt käynnistyivät Riihimäen autotalohankkeessa Mattilantien, Riihimäen sisänajotien varressa. Melaja Oy siirsi toimintansa Keravalta Riihimäelle elokuussa, toiminta käsittää mm. Eero Aarnion suunnittelemien muovihuonekalujen ja muumivalaisimien tuotannon. Useita pienteollisuustilahankkeita on rakenteilla.

Syyskuussa Byggmax ilmoitti avaavansa myymälän Riihimäelle. Byggmaxin sijoittuminen RTV:n ja K-Raudan tuntumaan vahvistaa Riihimäen Mattilaa maakunnan johtavana rautakauppakeskittymänä. Byggmaxin verkostossa Riihimäen myymälä tulee kattamaan Helsinki-Tampere välin keskiosan. Hämeenlinna-Hyvinkää alueen noin 200 000 asukasta saakin parhaiten katettua alueen keskellä sijaitsevalta Riihimäeltä. Samaan ratkaisuun ovat aiemmin päätyneet mm. Biltema, Hong Kong ja Löytötex.

Uudet kaupan hankkeet ovatkin muutaman taantumavuoden jälkeen keskittyneet Riihimäen nykyisen keskimmäisen (aiemman eteläisen) moottoritieliittymän tuntumaan, jossa ensimmäinen uusi tulija oli Ullan Pakari tehtaineen. Kaupungilla on vielä tarjolla kaupan tontteja Bilteman vieressä liittymän kainalossa, sekä pääsisäänajotien varrella, rautakauppakeskittymän ja Merkoksen CM-kauppakeskuksen välissä.

Tälle alueelle nousee parhaillaan Koy Riihimäen Autotalo. Hankkeen tilat on vuokrattu 90%:sti autoalan toimijoille. Byggmax tulee sijoittumaan myös tälle alueelle. Alueella on neuvotteluja meneillään seuraavista vastaavista hankkeista. Taaemmille tonteille otetaan myös muita kuin kaupan toimintoja. Kaikilta tonteilta 1-2 minuuttia moottoritielle.

Hankkeet etenevät myös uuden moottoritieliittymän, Arolammin/Herajoen liittymän alueella. Alueelle voi sijoittua huoltoasema, ja valtion kanssa on meneillään neuvottelut rekkaparkin toteuttamisesta alueelle. Alueelle ollaan kaavoittamassa myös tonttia pääkonttorille/logistiikkakeskukselle, kovapohjaisena alue soveltuu myös raskaaseen logistiikkaan. Sijainniltaan alue on valtakunnallisesti logistiikan halutuimpia sijainteja.

Muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen Riihimäellä on myös asuntorakentaminen nytkähtänyt käyntiin, ja hankkeita on meneillään niin YIT:llä, Lemminkäisellä, Peabilla kuin Leimarakentajillakin. Kaupungin kaavoitetut kerrostalotontit on tänä vuonna kaikki myyty tai varattu. Erityistä kehittämispotentiaalia on Riihimäen asemanseudussa, joka istuu hyvin uusien asumisen trendien mukaiseen urbaaniin asumistyyliin. Alueelta onkin juuri myyty tontteja mm. Lakealle ja Avain-yhtiöille. 43 minuuttia Helsingin päärautatieasemalle ja hyvä vuoroväli houkuttelee, sekä palveluiden läheisyys ja edulliset hinnat.

Mika Herpiö
Elinkeinojohtaja
Riihimäen kaupunki

Hämeenlinnan seudulle on suunnitteilla Etelä-Suomen suurin yritysalue

Kanta-Häme - 02.10.2017

Hämeenlinna ja Janakkala suunnittelevat yhteistä Etelä-Suomen suurinta yritysaluetta, joka moninkertaistaa tonttitarjonnan. Myös asuntorakentamisen puolella on vilkasta, mikä heijastuu toimitilatarpeisiin.

Hämeenlinnan kantakaupungin vielä keskeneräiset kohteet ennustavat virkeää tulevaisuutta. Pelkästään keskustaan nousee satoja uusia asuntoja. Kun ne valmistuvat, se tietää uusia asukkaita ja palveluita.

Sijoittajat uskovat kaupungin vetovoimaan. Verraton sijainti yhdistettynä vehreään kaupunkimaiseen viihtyisyyteen on valttia niin asukkaiden kuin yritystenkin silmissä, mikä ilahduttaa erityisesti Linnan Kehityksen sijoittumispalveluiden johtaja Ari Räsästä.

– Rakentaminen on nyt todella vahvaa. Vuoteen 2030 mennessä meille on tulossa 1,3 miljardin investoinnit, mikä tarkoittaa asukaslukuun suhteutettuna 20 000 euroa per asukas. Se on valtakunnallisesti verrattuna paljon. Summa sisältää monikirjoisen kokonaisuuden, jossa on niin julkista kuin yksityistäkin rakentamista. On esimerkiksi sairaalaa, vankilaa, uimahallia, asumista, kauppaa ja logistiikkaa. Kaikki on huomioitu, hän sanoo.

Asuntorakentaminen tarkoittaa automaattisesti myös uusia toimitiloja ja tarpeita palveluille.

Rautatieaseman kupeeseen rakentuvan Asemanrannan ensimmäisen kerrostalon ennakkomarkkinointi on parhaillaan käynnissä. Vanajaveden rantaan, aivan keskustaan, on tulossa Engelinrannan kokonaisuus, jonka rakentaminen alkaa vaiheittain linja-autoaseman korttelista. Suunnitteilla on korkeatasoista arkkitehtuuria, joka pitää sisällään asumista, kauppaa ja hotellimajoitusta.

– Nyt yritysten kannattaa olla aktiivisia, sillä uusia toimitiloja on tulossa kaupalle, palvelulle ja pysäköinnille.

Yhteistyö on vastaus kysyntään

Hämeenlinna ja Janakkala ovat lyömässä Moreenin ja Rastikankaan yritysalueet yhteen. Jo nyt alueella on 1 500 työpaikkaa ja yli 50 yritystä. Suunnitteilla on laajentuva yli kaksi miljoonaa kerrosneliömetriä mahdollistava yritysalue moottoritien varteen. Hanke moninkertaistaa nykyiset erilliset yritysalueet.

Kunnat käyvät nyt tiiviisti neuvotteluja Ely-keskuksen kanssa uusien tieliittymien saamiseksi alueiden välille. Liittymät ovat tarpeellisia, jotta alueet voisivat kasvaa ja vastata kysyntään.

– Olemme kartoittaneet kysyntää ja tämä on herättänyt runsaasti kiinnostusta. Tarpeita löytyy niin tuotannon, palvelupuolen kuin logistiikka-alankin yrityksiltä. Huippusijainnin lisäksi yrityksiä houkuttelee jo osin rakennettu alue ja se, että läheltä on saatavissa osaamista, sillä korkeakoulukeskus sijaitsee lähellä Visamäessä.

Tavoitteena on, että liittymä valmistuisi 2022 tai viimeistään 2023. Alueen kaavoitusta, infraa ja tonttivarauksia tehdään sitä ennen, Räsänen kertoo.

Jenni Manninen


Aulanko virkistyy vauhdilla

Myös vapaa-ajan toimintojen ja tilojen kehittäminen seuraavat rakentamisen nousun mukana.

Linnan Kiinteistökehityksen kiinteistökehityspäällikkö Ari Mieltyn työpöydälle tuli vuonna 2016 haasteellinen työ. Jotain olisi tehtävä Aulangon Katajiston ja Aulangon Heikkilän alueille.

Yhteistyökumppaniksi Katajistoon saatiin Fenix Ohjelmapalvelut, joka vuokrasi hotellin ja golfkentän vieressä sijaitsevan kartanon alueen. Mukana tuli muun muassa kaksi rantasaunaa, 40 vuokramökkiä, juhlatilana toimiva lato ja liuta erikuntoisia rakennuksia.

Kartanon remontoinnin lisäksi vuonna 1952 rakennettu olympiasauna on kunnostettu, isompi rantasauna pintaremontoitu ja aluetta ylipäänsä siistitty. Fenix on tuonut Aulangolle kaivattuja aktiviteetteja Aulanko Outdoors -konseptin myötä ja rannassa toimii välinevuokraamo.

– Kummatkin osapuolet sitoutuivat investoimaan. Me hoidimme rakennusten ulkopuolet ja perustekniikan korjaamisen, kuten vedet, lämmitys, viemäröinnit, ilmastoinnit. Kustannukset menevät noin fifty-fifty, mutta siihen ei ole laskettu yrittäjien valtavaa työpanosta, Mielty kertoo.

Aulangon-Heikkilä puolestaan on muuttunut Evon Luonto Oy:n toimesta Aulangon Rauhaksi. Alue on suunniteltu niin, että ryhmillä on oma rauhansa viettää aikaa ”monitoimihuviloissa”. Uutta huvilaa on rakenteilla tälläkin hetkellä.

– Olen todella tyytyväinen Aulangon tilanteeseen. Se vielä, että yrittäjät tekevät yhteistyötä, vahvistaa aluetta entisestään, Mielty sanoo.