Aluekatsaukset

Toimitilojen tarve Kemijärvellä kasvaa voimakkaasti biojalostamon myötä

Lappi - 18.10.2021

Vataset Teollisuus vetää puunjalostukseen erikoistunutta, uusinta tietoa hyödyntävää Kemijärven Biojalostamo-hanketta Patokankaan teollisuustontille Kemijärvellä. Biojalostamo suunnitellaan ja rakennetaan toimimaan kiertotalouden periaattein. Sivuvirrat hyödynnetään kumppaneiden kanssa yhteistyössä alueen biopuistossa. Vataset Teollisuuden ympäristöarvojen mukaisesti jalostamon vedenpuhdistus tulee olemaan toimialansa huippua Suomessa ja tarkoitus on toimia esimerkkinä teollisuudelle.

Biojalostamohanke edellyttää miljardin euron investointia, mikä luo Kemijärvelle modernin ja monipuolisen teollisuusmittaisen puunjalostuksen kasvualustan useille eri yrityksille. Biojalostamon rakentaminen ajoittuu vuosille 2022–2024 ja vaatii yli 5 000 henkilötyövuotta. Toimialoina erityisesti rakentaminen, kauppa ja palvelut kasvavat voimakkaasti. Tämä luonnollisesti tarkoittaa myös kasvua erilaisten toimitilojen kysynnälle.

Tavoitteena on, että tuotanto käynnistyy 2024. Kun biojalostamo on täydessä kaupallisessa tuotannossa, se työllistää suoraan 200 ammattilaista ja välillisesti yli 1 000 henkilöä. Tällöin kasvu kohdistuu etenkin teolliseen tuotantoon ja siihen liittyviin palveluihin, sekä logistiikkaan ja alkutuotantoon.

Kysynnän kasvu kohdistuu hyvin laajasti myös päivittäis- ja erikoistavarakauppaan, erilaisiin yrityspalveluihin, ja toisaalta työvoiman perheineen tarvitsemiin moninaisiin palveluihin, kuten asumiseen, terveydenhoitoon, koulutukseen ja varhaiskasvatukseen, harrastuksiin sekä muihin hyvinvoinnin palveluihin liittyen. Tämä tarkoittaa tarpeita liiketiloille ja toimistoille.

Kemijärven asukasluku on vähentynyt jo useita vuosikymmeniä. Kun vielä 90-luvulla asukkaita oli yli 12 000, nyt heitä on runsaat 7 000 ja työllisten määrä on puolittunut. Väestön ja työpaikkojen vähenemisen seurauksena toimitiloja on jäänyt tyhjiksi. Kemijärven Kehityksen vt. toimitusjohtaja Meiju Honkavuori kertoo, että kaupungissa on toimitiloja hyvin tarjolla, mutta toisaalta monimuotoista teollisuuden hallitilaa ja uudenaikaista kaupan liiketilaa kaivataan lisää.

- Tuhat uutta työpaikkaa tuottaa arvion mukaan yli 2 000 uutta asukasta. Osaltaan tämän toivotaan auttavan myös muiden alojen työvoimapulan ratkaisemisessa, Honkavuori jatkaa.

- Kaupungin keskustan liiketiloille syntyy taas tarvetta, kun palveluiden kysyntä kasvaa. Osa tiloista saadaan kunnostamalla vanhoja kiinteistöjä. Toisaalta maa-alaa riittää myös rakentaa uutta.

Kemijärven biojalostamo tuo uusia liiketoimintamahdollisuuksia kiinteistöjen kehittäjille, rakentajille ja rahoittajille. Vesistön ympäröimä Kemijärven keskusta sekä läheiset asuin- ja teollisuusalueet tarjoavat paljon mahdollisuuksia rakentaa uutta tai uudistaa vanhoja kiinteistöjä toimiviksi ja viihtyisiksi tiloiksi. Horisontissa kohoavat tunturit ja vaarat luovat vaikuttavat puitteet arktiselle kaupungille.

Kemijärven Biojalostamon ja Biopuiston tilatarpeet

Kemijärven Biojalostamon tuotantotilat ovat noin 130 000 m² ja toimitilatarpeet noin 3 000 m² sisältäen sosiaalitilat, toimisto- ja kokoustilat, sekä keittiön ja ruokailutilat. Biojalostamon oman henkilökunnan lisäksi tilatarpeissa huomioidaan tehtaalla aktiivisesti työskentelevien kumppaneiden henkilöstö. Kemijärven Biopuiston yritykset tarvitsevat myös toimi- ja tuotantotiloja. Biopuiston toiminta kasvaa vaiheittain.

Kemijärven vetovoima kumpuaa luonnosta

Kemijärvi tarjoaa poikkeuksellisen ympäristön vapaa-ajan viettoon luonnossa. Vesistö, metsät ja vaarat ovat jokaisen ulottuvilla. Hiihtokeskukset Suomulla, Pyhätunturilla, Sallassa ja Rukalla ovat kaikki Kemijärveltä noin tunnin ajomatkan päässä.

Nopeiden verkkoyhteyksien ja etätöiden yleistymisen myötä näistä voi yhä useampi nauttia arkenakin, lomasesonkien ulkopuolella. Kun ihmiset arvostavat enenevässä määrin vapaa-aikaa ja puhdasta luontoa, haluavat elää väljemmin ja välttää liikenneruuhkia, Kemijärven vetovoima kasvaa, kuten muidenkin pienten kaupunkien. Edullinen asuminen, toimivan arjen palvelut ja turvallinen ympäristö houkuttavat etenkin lapsiperheitä.

Biojalostamon tuoma kasvusykäys monipuolistaa palvelujen tarjontaa ja avaa Kemijärvelle mahdollisuuden kehittyä kasvavaksi tulevaisuuden kaupungiksi, joka vetää puoleensa osaajia perheineen Suomesta ja ulkomailta.


Eeva Juujärvi
Vataset Teollisuus Oy