Aluekatsaukset

Monipuolisia investointeja Hämeenlinnassa

Kanta-Häme - 20.03.2023

Hämeenlinnassa on niin meneillään kuin suunnitteilla useita investointihankkeita yli 430 miljoonan euron edestä.

Kauppa ja matkailu

Hämeenlinnaan on sijoittunut hyvin kansallisia ja kansainvälisiä kauppaketjuja.
• Uusin tulija on ruotsalainen kodintavarataloketju Jula, joka avaa n. 2 700 m² myymälänsä ensi syksyllä Tiiriön kauppakeskusalueelle. Rakentuvaan kokonaisuuteen on tulossa myös muitakin toimijoita.
Tokmannin uusi myymälä lähes kolminkertaistaa liiketilat Tiiriön nykyiseen myymälään verrattuna, sillä uudessa tilassa on n. 9 000 m².
• Osuuskauppa Hämeenmaa remontoi Hämeenlinnan Vaakunahotellin tilat. Investoinnin suuruus on 5-10 miljoonan euron välillä.

Hyvinvointi

Vuonna 2026 valmistuva Ahveniston sairaala eli Assi on kokoluokaltaan 76 000 brm². Investoinnin suuruus on n. 356 miljoonaa euroa ja työntekijöiden määrä sairaalassa tullee olemaan n. 1 900 henkilöä.

Tutkimus ja kehityspalvelut

Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksesta on tulossa Euroopan huippukeskus.

HAMKin Smart Systems & Biotechnology (Smart & Bio) -rakennukseen tulee moderneja laboratorio- ja tutkimustiloja, joissa kehitetään monitieteisesti älykkäitä ratkaisuja ja sovelluksia vihreän siirtymän edistämiseksi. Kyseessä on suunnitteluvaiheessa reilun 5 miljoonan euron investointi.

Tuotanto ja logistiikka

Fiskars Group investoi Iittalan lasitehtaaseen 10 miljoonaa euroa. Investoinnin tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä. Energiainvestointi valmistuu 2026 aikana.

Etran Logistiikkakeskuksen 10 000 m² laajentaminen MORE Hämeenlinnaan on suunnittelussa.

Yritysalue MORE

Kaavaehdotusvaiheessa on 240 ha yritysalue moottoritieliittymän viereen. Liittymän rakentamisen suunnittelu on jo aloitettu. Alueelle on tarkoitus tulla T-kaava, joka mahdollistaa teollisuuden ja logistiikan yritystoimintojen sijoittumisen alueelle. Asemakaavan on tarkoitus vahvistua tämän vuoden kesällä.

MORE-alueen keskellä oleva kiertotalouskeskus on selvästi kiinnostanut yritystoimijoita. Monimateriaalikeskus palvelee tulevassa seudun lisäksi koko eteläistä Suomea. Kiertotalouskeskukseen on tehty jo useita aiesopimuksia alan yritysten kanssa.

Ari Räsänen
johtaja, sijoittumispalvelut
Linnan Kehitys Oy